tiistai 3. joulukuuta 2013

Kompressiovaatteet (Terhi)

KOMPRESSIOVAATTEET


Muistatteko kun aikoinaan kerroin tuosta meidän uudesta yhteistyökumppanista Onnisportista :)

Olette varmaan huomanneet että meillä ei myöskään ole aikaisemmin ollut yhteisyökumppaneita vaatepuolella.. Joo toki mahdollisuuksia on ollut mutta kaikkien yhteistyökumppanien saralta meille on ollut erittäin olennaista että me emme ole velvollisia a. kirjoittelemaan koko ajan yhteistyökumppanista jotakin tietyn määräisiä postauksia b. me itse valitsemme AINA tuotteet joista haluamme kirjoittaa..

Meille ei siis ole koskaan vain toimitettu jotain mistä emme ole olleet tietoisia/päättäneet itse :)

Onnisportilla oli tarjota jotain erilaista! Ei vaan vaatteita vaan komperssiovaatteita! :) Itselle oli alkuun täysin vierasta maata nämä kompressiovaatteet ja olin jollain tasolla hyvin hyvin kiinnostunut vaikutuksista mutta toisaalta myös hyvin skeptinen.. Nyt kuukauden verran käyttänyt kompressiohousuja erityisesti jalkatreeneissä! :)

Mitä nyt lyhyesti voin kertoa tuotteen vaikutuksista mitä itse havaitsin niin 
1. jaloissa riittää virtaa paremmin treenien aikana. 
2. Minä useimmiten kävelen kotiin treeneistä niin kävely on ollut huomattavasti kevyempää! Eli normisti jalkatreenin jälkeen on aika rikki jalat ja kävely hyvin "raskasta".. Housut mahdollistaa kevyemmät jalat mikä minulle viestii positiivisesta vaikutuksesta :) 
3. Olen myös käyttänyt treenin jälkeisinä päivinä ja sinne sama vaikutus.. Jalat eivät ole nin raskaat vaan päinvastoin :) palautuminen tuntuu nopeammalta :)

yksi linkki tohtori.fi-sivustolle missä kerrotaan lyhyesti kompressiovaatteiden hyödyistä.

linkki suoraan 2XU-sivuille jossa videolla näytetään tarkemmin hyötyjä :)


NYT MEIDÄN LUKIJAT SAA -15% alennuksen naisten pitkistä sekä 3/4 pitkistä kompressiohousuista joulukuun ajan koodilla EMMIJATERHI


Tästä miehille myös vinkki tyttöystävän joululahjaksi ;)



Ja alla Onnisportin sivuilta napattua tietoa:

2XUon yksi johtavista kompressiovaatteiden valmistajista.
Kompressiovaatteet ovat uusimpia innovaatioita teknisten urheiluvaatteiden alalla, ja 2XU-kompressiovaatteet ovat suosittuja urheilijoiden keskuudessa niiden verenkiertoa edistävän vaikutuksensa ansiosta.
Maksimaalisiin tuloksiin pyrkivät hyötyvät 2XU-kompressiovaatteiden suorituskykyä parantavista ominaisuuksista – voit hypätä korkeammalle, juosta nopeammin ja rikkoa ennätyksesi kerta toisensa jälkeen.
2XU-kompressiovaatteet toimivat myös urheilusuorituksen jälkeen tehostaen palautumista ja vähentäen lihaskipuja. Ne käyvät jokaiseen lajiin, aina uinnista juoksemiseen, eikä olekaan ihme, että 2XU on monien triathlonkilpailujen virallinen yhteistyökumppani.
Näitä huippuunsa kehitettyjä varusteita suosivat lukuisat huippu-urheilijat ja muut urheilulle omistautuneet ihmiset, jotka haluavat korkealaatuiset varusteet korkealaatuiseen harjoitteluunsa.
2XU-kompressiovaatteet ovat kevyitä ja kestäviä, ja ne hyödyntävät viimeisintä innovatiivista teknologiaa. 2XU-kompressiovaatteista voi valita sinun lajeihisi sopivat varusteet, jotka tukevat tyyliäsi treenata ja auttavat pääsemään parhaisiin mahdollisiin tuloksiin.
2XU-kompressiovaatteet ovat parasta laatua myös tyylikkyydessään, sillä tottakai myös kovimmat urheilijat haluavat näyttää hyvältä treenatessaan.
Yksinkertainen ja moderni muotoilu sopii jokaiseen tyyliin.
Jokaisessa PWX-kankaassa on korkealaatuinen elastomeerisistä langoista tehty rakenne joka mahdollistaa 360 asteen venytyksen joka suuntaan.
2XU – Nopeammin, Korkeammalle, Voimakkaammin!**


JOULUKUUN AJAN -15% alennus koodilla EMMIJATERHI
(koskee vain naisten pitkiä ja 3/4 pitkiä housuja)









comments

5 kommenttia:

  1. Olen ostanut tuon samaisen merkin pitkähihaisen paidan reilu vuosi sitten, ja olen muuten tyytyväinen (en ole kiinnittänyt huomiota noihin erityisominaisuuksiin), mutta koot olivat todella pieniä! Siihen aikaan käytin yleensä paidassa kokoa XS tai S korkeintaan, mutta jouduin ostamaan L-koon, koska esimerkiksi kädet ja selkä eivät olisi millään mahtuneet noin pieniin kokoihin, vaikka kangas oli venyvää! Tuskin ideana on se, että ne kuuluvat olla niin kireät... Huomasitko samaa housujen kohdalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllähän niiden kuuluu olla aika pinkeät :) Kompressiovaatteissa olennaista on tsekata aina se kokotaulukko eikä ottaa välttis suoraan sitä mikä normaali koko :) Mutta joo pinkeitä ne on niin kuin on housutkin :) Se kireys on myös se mikä on yksi merkittäviä tekijöitä juuri komperssiovaatteissa :)

      Poista
  2. Moikka! Mitä mieltä olet, onko riittävää treenata yhtä lihasryhmää vain kerta viikkoon? Motivaatio on hiukka hukassa, ja nyt olen jakanut treenini niin, että hauis-rinta-jalat(takareisipainoitteinen)-vatsat ja toisena olkapäät-ojentajat-selkä, lisöksi satunnaisesti pari kolme kertaa viikossa aerobista. Onko tämänlainen harjoittelu lähinnä ylläpitävää vai saanko lihasta kasvuun?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kerta viikossa voi riittää mutta uskon että nyt ei tule välttämättä tarpeeksi sarjoja lihasryhmää kohden.. Voisitko laittaa esimerkkiliikeet jostain ohjelmasta? =)

      Kun treenaat kaksijakoisella ohjelmalla kaksi kertaa viikossa niin se on enemmänkin ylläpitävän puolella :) Toki kiinteyttää, jne. Lihasten kasvatukseen ei kuitenkaan optimaalein.. :)

      Terhi

      Poista
    2. Jalkatreenissä on pakara-takareisi liikkeitä 4-6. Olen pyrkinyt kolmeen liikkeeseen per lihas. Oisko siinä mitään järkeä, jos tekee kotona kevyemmän treenin pienemmill' painoilla kerran viikossa ja toisen treenin teen salilla isoimmilla painoilla? Kiitos kun jaksat vastata :)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.