tiistai 6. toukokuuta 2014

Kisatavoitteet jäivät (T)

Hei!

Mä oon tehnyt päätöksen että en aio lähteä vielä kisaamaan. Suunnitelmahan oli että kilpailisin tulevana syksynä Bikinissä. Elämässä kuitenkin tullut paljon muutoksia joiden myötä myös tuleva syksy on aivan erilainen kuin luulin vuosi sitten. Tämä sai minut jo hetki aiemmin tekemään päätöksen että menen kisaamaan vasta keväällä 2015. Lavalle kun en suostu menemään puolikuntoisena tai huonosti poseja harjoitelleena. Sen olin päättänyt että jos sinne menen niin minä olen kunnossa ja mitalin nappaan. En voisi kuvitella meneväni kisaamaan vain sen vuoksi että haluan päästä kisoihin. Ei ei ei..

Kuitenkin jokin muuttui vielä senkin jälkeen.. Minua alkoi etomaan koko kisat.. 
En halua edes keväällä mennä.. Miksi?


Oikeastaan aika monesta syystä.. Ensinnäkin en syystä tai toisesta arvosta koko kisaa enään kuten ennen.. Ehkä koska parina viimeisenä vuonna ei ole sijoittunut ne jotka minun silmissä ovat olleet parhaimpia vaikka toki heitäkin muutama oli. Lisäksi jotenkin siitä on tullut vähän "häpeällistä".. Jotenkin ammattimaisuus ja kunnioitettavuus lajista on kadonnut.. Tähän kyllä syypää on media. Arvostan kuitenkin lajia toki edelleen koska vaikka kuinka kuka tahansa mitä sanoo niin ei sitä kroppaa helpolla saa.. Se vaatii töitä..!! Arvostus on siis vain laskenut ja syö siten motivaatiota.. 

Toiseksi TÄRKEIN asia! Omat unelmat!! Silloin kun päätin kisata niin olin mielessäni erittäin motivoitunut ja treenasin asianmukaisesti. Kuitenkin tässä on niin pitkään treenattu jo ulkonäöllisistä syistä että rehellisesti olen jo tyytyväinen vartalooni ja haluan treenaamisesta muuta. Treenata voimaa ja kuntoa muutenkin. Muokkaava harjoittelu on alkanut nyppimään. Se voi johtua siitä että liikaa miettii sitä että onko etureidet suhteessa takareisiin oikean kokoiset, onko x-malli hyvä, jne. Koen sen ahdistavaksi koska on liian niuhoa.. Tai minä teen siitä.. Olen perfektionisti ja tämä laji tuntuu saavan erityisesti oman pään sekaisin.. Koen ahdistusta jos syön karkkipatukan ja sitä en halua.. Kropan muokkaaminen ja tämä "body" lähtee lapasesta.. 

Ja "massakausi" oli helppoa mutta nyt kun pitäisi alkaa valmistautuun dieettiin ja siihen että kroppa vedetään kuivaksi niin paniikki jo ennen kuin se on alkanut.. Mikä kielii siitä että en ole valmis.. Olen sopivissa rasvoissa enkä näe järjen hiventä tällä hetkellä siinä että olisin esim. työreissussa ja vetäisin viikkotolkulla kuivaa kanaa jota kantaisin rasioissa.. En halua mennä vielä liiallisuuksiin sen vuoksi että pääsen lavalle käväisemään ja kärsin sen vuoksi.. Sen verran hyvin tunnen itseni että ei helvetti ei musta vaan oo siihen.. Mun kaltaisia tulee varmasti vuosittain.. Vasta kun oikeasti alkaa tajuamaan että mihin lähtenyt ymmärtää että itsestä ei ole siihen.. Mä voin ja mielelläni pidän itselläni timmin kropan koska se on kaunis mutta en lähde kisakuntoa tavoittelemaan.. Fitti riittää minulle :) 

Haluan edelleen kasvattaa berberiä kun hyvälle mallille sen saanut.. ;) Haluan treenata kovaa ja antaa kropan muokkaantua siinä samassa vähän niin kuin extrana :) 

Ja tosiaan kaikki respect niille jotka pystyy vetään koko kisakauden lähes kivuttomasti mutta itse en ole lähellekkään valmis :)

Lisäksi trainerina haluan koko ajan koittaa uusia juttuja joita sitten opettaa asiakkaille joten vaikea olla täsmällinen oman treeniohjelman suhteen kun jatkuvasti testailee asiakkaiden ohjelmia, jne. ennen niiden luovutuksia..

En halua sanoa myöskään että koskaan en kisaa koska jossain takaraivossa halu on mutta sen aika ei ole vielä.. Annetaan sen elää jos siihen olisin vielä joskus valmis ja tarpeeksi motivoitunut mutta sitä ennen keskitytään vielä tärkeämpiin tavoitteisiin eli uusi yritys pt-hommien kylkeen, treenaus, syöminen terveellä menolla ja havitellaan voimaa, ylipäätään parempaa kuntoa sekä sporttista sopivan pehmoista ja kurvikasta vartaloa! :) ennen kaikkea hyvä stressitön meininki!! 

Tätä haluan eniten nyt!! Ei kisoja, ei pakkomielteitä, ei ressiä vaan oikeasti liikunnan ilo!! :) muksun kaa jätskille jos siltä tuntuu, kynttiläillallinen miehen kanssa jos siltä tuntuu, kavereiden kanssa baanalle jos siltä tuntuu, jne.. :) Pääosin terveelliset ruoat ja elämäntavat mutta jos tulossa viikon reissu perheen kanssa niin ihan yksi ja sama jos siellä kilo tai kaksi (tai vaikka 4) tulee lisää niin sit tulee!! Se ei haittaa ja tiputellaam sitten loman jälkeen pois.. Fittinä pysytään silti :) Tätä minä haluan :)

Tavoitteita myös - Nyt vain erilaisia.....

Tässä vielä muutama kuva jotka on lähimpänä sitä kuntoa minkä haluan ja jonka yli en tällä hetkellä halua mennä :) Urheilullisia, naisellisia, ei liian tiukassa kunnossa, jne.. Onhan Michellekin kilpailija mutta tuo hänen "OFF"-look on mielestäni PALJON parempi kuin kisalook! Tytöillä on vielä vähän rasvaa.. joillakin enemmän.. joillakin vähemmän..











JA MUUTENKIN... 

Haluanko tavoitella tätä tilaa?


VAI TÄTÄ?!



Okei no en nyt ihan ajatellut Crossfittaamaan mutta rehellisesti tuo video motivoi enemmän kuin lavalla pyllistely... Ehkä se muuttuu.. ehkä ei.. Nyt mennään näillä :)

Sellaista tällä kertaa.. On se ihminen kumma kun muuttuu ja tavoitteet muuttuu.. :)

-TERHI-



comments

30 kommenttia:

  1. Jee hyvä Terhi! Kropan voi pitää kunnossa ja hyvännäköisenä ilman kisaamistakin. Paljon järkevämpää elää rennosti ja nauttia elämästä ilman mitään överi dieettejä mutta kuitenki näyttää upeelta. Mun mielestä todella hyvä päätös

    VastaaPoista
  2. Michelle on mustakin tosi upea !:) ja Terhi.. Mun mielestä sulla on niin upea kroppa ! Ihan täydellinen jokapuolelta ja vielä nätti naamakin siihen lisäks ! Toivon että joskus itekki yltäisin tolle tasolle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no höpöhöpö! Kaikissa meissä on vikamme niin vartalossa kuin luonteessa :) En vaan aina kuvissa korosta niitä huonoja puolia ;) Mutta en voi esim .mennä kyykkyyn kuvissa koska muuten tulee sellanen kengurun pussi tohon mahaan raskauden vuoksi :D

      Poista
  3. Kiitos rehellisestä tekstistäsi!

    VastaaPoista
  4. Päätös lähteä tavoittelemaan unelmaa ei tarkoita että lukitsisi tavoitteen lopuksi elämää. Parempi päästä puoli tiehen unelmaansa kuin ei lähteä tavoittelemaan ollenkaan. :) Me muututaan elämän mukana ja niin myös meidän unelmat. Tämän hetken unelma ja sen tavoittelu on tärkeää. Ei sen mitä joku aika sitten haaveilimme. Elämä kuljettaa! Ihana Terhi! :)

    VastaaPoista
  5. En ole varmasti koskaan tänne kommentoinut, mutta nyt on pakko. Viime vuonna itse mietin body fitnekseen lähtemistä, mutta oikeastaan samoihin asioihin on loppujen lopuksi kaatunut munkin lavahaaveet. En ole lähelläkään tuollaista kuntoa edes missä sinä nyt, mutta silti tavoittelen samoja asioita: hyvää oloa, voimaa, vaihtelevuutta, tervettä elämää ja sitä kultaista keskitietä. Mullakin pt-opinnot kesken ja tosiaan omat treenaamiset on mitä sattuu välillä, kun haluaa tosiaan testata kaikkea ja aika riitä omiin juttuihin aina. Kaiken kaikkiaan kunnioitan sun päätöstä ja on tosi rohkeaa sanoa tuo kaikki ääneen! Varmasti on niitäkin, jotka vaan painavat eteenpäin, vaikka ehkä sisimmässään tajuavat, ettei se olekaan se mitä oikeasti haluaa.

    Mukavaa kevättä ja nautinnollisia treenejä! :)

    ihanniinkutosissaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Janna tiivistit mun ajatukset todella hyvin! Juurikin näin! <3 Nautinnollisia treenejä myös sulle ja onnea opintoihin! :)

      Poista
  6. Mä arvostan sun päätöstä SUUNNATTOMAN paljon!! Ihan jo siksikin, että itse koen TÄYSIN samanlaisia fiiliksiä ja ajatuksia tästä asiasta kuin sinä. Mä niin ymmärrän nää sun ajatukset :) Ja toisekseen, sä näytät just nyt niin hyvältä, että tolla kropalla kehtaa esiintyä ihan missä vaan :D Eli minkäänlaista kehonmuokkaus tarvetta tuskin enää senkään puolesta on :) Ylläpitävää toki varmasti kannattaa pitää, jotta kunto ei katoa. Mut just toi "söin patukan, voi hitto!!" -fiilis on niin ärsyttävä! Elämän pitäis olla mukavaa tai siitä pitäis ainakin tehdä sellainen, että jokaisesta päivästä voi nauttia! Niin onko se sitten enää kivaa, jos aina tulee huono omatunto jostakin mitä suuhunsa laittaa tai alkaa liikaa kontrolloimaan syömisiään, vaakaa, peiliä ym...? Nauttiiko siitä sit ihan oikeasti? Nää on mun ajatuksia ja mun oma vastaus on, että ei nauti. Mut liikunnasta nautin edelleen! Ja terveellisestä ruuasta. Mutta myös siitä suklaasta ja elämän muista pienistä iloista :) Ja siitä, että joskus voi pitää treenivapaan viikon jos ei kertakaikkiaan huvita tehdä mitään! Ilman huonoa omatuntoa! Ja sitten on taas kiva palata treenin pariin ens viikolla :) Elämä on niin paljon nautinnollisempaa ja kivempaa ilman kisatavoitteita - ainakin mulla :D (koska mullakaan ei pääkoppa kestänyt sitä touhua vaan aloin tosiaan olemaan liian kontrollifriikki).
    Hyvä Terhi, I feel you! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. heh ;) Ihanaa kun porukka otti tän näin hyvin :) Olin valmistautunut hirveeseen negaatioryöppyyn mutta päinvastoin! :) Hirveesti kannustusta vaan päätökseen! :) Voi olla että tää fitness mennyt vähän överiksi ja juurikin niin kuin sanoit että kontrollifriikiksi tuleminen.. Lähtee into :( ja treenanaan ittensä sekaisin ja pääkoppa hajoo.. :(

      Poista
  7. Hyvä kirjoitus! Olet jo nyt niin upeassa kunnossa että huhhuh :) Saa niin paljon motivaatiota susta! Tollainen ihana nainen ja äiti mäkin haluan olla vielä joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. heh! ;) Tuossa jo sanoinkin niin on mussakin vikoja vaikka muille jakaa :D ;) <3 niin kun meissä kaikissa! mutta totta on se että muut ihmiset antaa meille energiaa panostaa niihin asioihin joissa ei ehkä itse niin loista mutta olisi parantamisen varaa! :) on se sitten terveys, äitiys, puolisona oleminen, työt, jne. :) Niin paljon itselläkin vielä opittavaa ja kasvettavaa :)

      Poista
  8. Todella hyvä että kirjoitata rehellisesti näistäkin asioista! :) se on hyvin kannustavaa, elämä sattuu olemaan ylämäkiä, alamäkiä ja juuri noita u-käännöksiä! Eikä ole mitään vikaa heittäytyä ja huomatakin että ei olekaan oma juttu, ainakaan vielä, kaikkea kannattaa kokeilla silloin kun hyvältä tuntuu ja vaihtaa suuntaa kun alkaa tuntumaan siltä. Mahtavaa Terhi! Olen saanut susta todella paljon motivaatiota treenailuun sun muuhun etten tiedä mitä tekisin ilman tätä blogia! oota aivan ihana :) -Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi <3 Mikä viesti <3 KIITOS <3 Kyllä juurikin näin :) Kerran sitä eletään ja teitä on monia jotka neklin muuttuvat ajan kanssa :)

      Poista
  9. Hieno kirjoitus, niin sitä pitää Terhi! :)

    VastaaPoista
  10. Kunnioitan sun päätöstä! Ihannoin tpki bikini fitness mimmejä. Upeita kroppia. Mutta se millä se on saavutettu niin ei omaan arvomaailmaan sovi. Haluan nauttia! Haluan treenata hyvän olon saavuttamiseksi. Ja herkutella jos siltä tuntuu. En halua stressiä. Liikun 30min aamulla ja puoltoista tuntia illalla. Ja mitään en tee pakosta. Kaikki vaan siksi että saan enemmän energiaa ja nautin tekemisestä. En vois elää ilman urheilua mutta en halua myöskään elää urheilulle. Nauti kesästäs ja upeesta kropasta mikä sulla on :) oot voittanut jo itsesi monet kerrat! Ja ihanaa että mietit itseäsi ja hyvinvointiasi. Monikun menee laput silmillä pelkkä ulkonäkö mielessä. Pidemmän päälle ei hyvä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TOTTA <3 tuo pakosta tekeminen on juurikin se ongelma! Pitää nauttia <3

      Poista
  11. Terhi olet ihana ! :)

    -Petra

    VastaaPoista
  12. Emmi kuulin et oot laittanu jotain kuvia facee.. Saisko niitä kuvia tänneki ku en ite oo faces ja kaveri kehui et oli aikamoisia muutoksia tapahtunu ;) Kehu niin et on nyt kyllä pakko saada itekki nähä.

    VastaaPoista
  13. Hyvä kirjoitus. Ihanaa, että on ihmisiä, jotka voivat rehellisesti myöntää, etteivät välttämättä tahdo elää sitä kontrolloitua elämää mitä fitness-kilpailu vaatisi. Fitnesskisailijat välittävät joskus sellaista viestiä ulkopuolisille, että ainostaan fitnesskilpailu ja sen vaatima tiukka kurinalaisuus on jotenkin hienoa. Ehkä jotkut ovatkin ylpeitä siitä, että ovat onnistuneet vetämään tiukan kisadieetin läpi ja ovat siinä uskomattomassa kunnossa. Mutta onko se sitten kuitenkaan sen kaiken arvoista? Jos se rajoittaa arkea ja estää nauttimasta jokapäiväisestä elämästä, ei siinä ole kai mitään järkeä? Kerranhan täällä vain eletään, ja jokainen itsensä vuoksi. Terveellinen, normaali elämä ja liikunta ERI muodoissaan takaisin kunniaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JUURIKIN NÄIN! Onko se oikeasti sen arvoista? ei todellakaan! sen tässä huomasin! :) Kiva ajatus, jne. mutta ei ei ei.. :)

      Poista
  14. Hei. Osaatteko kertoa kuinka paljon yksi kananmuna sisältää proteiinia?

    VastaaPoista
  15. Nyt tarviin vastauksen kun alkaa pian epätoivo iskee. Onko mahdollista saada alavatsaa jotenkin kuntoon. Oon synnyttänyt ja nahkareppu jäi eteen ja yrittäny netistä lukee mut suurin osa on vaan ettei se siitä mihkään lähde ja jos lähtee niim kirurgisella toimenpiteellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Sama ongelma oli ja on taas :) Se nahka on löysää ja vaikka saat sen kuosiin siinä mä'ärin että näyttää ihan ok hyvältä seisten niin kengurun pussiksi menee konttauksessa.. Itsellä siis oli jossain kohtaa tosi paha "reppu". Se mikä auttaa niin treenaa vatsoja kuten muitakin lihasryhmiä hypertrofisesti eli lisää lihasmassa! Toistot 8-12 välillä ja sarjoja kolme. Muutama liike. Tee vatsa 2-3x vko. Rasvaa pitää sen jälkeen polttaa vielä päältä. Ei valitettavasti ole helppo prokkis. Nyt nostanut painoa 10kg ja dieettaillut siitä pois nyt 3kg. Se reppu on siinä MUTTA taas paremman näköinen kun ennen.. :) Mutta kyllä jos siitä kiinni ottaa niin tulee ihan 10cm venytyksessä mukana.. :/ Eli treeniä, lihasta ja rasvanpolttoa päälle.. hiilarit kannattaa pitää mukana.. näyttää pahemmalta jos vetää nesteet pois hiilarien välttämisellä ja paremmalta kun tankkaa reippaasti hiilaria ja pitää lihaksissa pumpin päällä :)

      Poista
  16. Kiitos paljon! Eiköhän tää tästä ku lähtee yrittää niim edes vähän pienene. Toivottavasti. :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.