maanantai 8. huhtikuuta 2013

Haaste bloggaajilta bloggaajille!


Haaste!

Saimme tämän haasteen KEEP IT REAL blogin pitäjältä Sallalta :) sekä myös Elinalta hieman eri muodossa joten ei kun vastaamaan ;)

Ohjeet menee näin:

Haasteen tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun tulee keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.


11 asiaa minusta:

Emmi:
1. Tästä tulee hankalaa. Kysyin J:ltä, mitä se sanoisi musta ensimmäisenä jollekin tuntemattomalle. Olen kuulemma intohimoinen. No, se kerrottakoon tässä ensimmäisenä, ja kyllä, sitä todella olen.
2. Olen aika pikkutarkka joissakin asioissa, ja saatan välillä nipottaa. Todellakin oletan, että ihmiset osaavat esimerkiksi pestä kätensä ennen ruokailua :D
3. Minusta tuli äiti 22-vuotiaana. Odotus ja synnytys oli fyysisesti täyttä helvettiä, palkinto sitäkin ihanampi. Lunetta on varmasti yksi maailman helpoimmista lapsista!
4. Olen suorittaja ja kontrollifriikki. Kalenteri täynnä merkintöjä, joskus ihan minuuttiaikataululla mennään. Olen tehokkain juuri silloin, kun mulla on sata rautaa tulessa.
5. Olen matkustanut paljon. Aasiassa, Eurooppassa, Jenkkilässä... Haaveilen vieväni perheeni ulkomaille asumaan edes joksikin aikaa.
6. Valmistun loppuvuodesta tradenomiksi, ja olen suuntautunut johtamiseen, markkinointiin ja yrittäjyyteen. Seuraava tavoite on kauppatieteiden maisteri. Taustalla minulla on vähän muutakin koulutusta; YO, Radio&TV-toimittajalinja Voionmaalla, ja tiedotusopin perusopinnot Tampereen avoimessa yliopistossa.
7. Mun silmät vaihtoi väriä vasta ennen kuin täytin kolme. 2v tarhakuvassa mulla on kirkkaan siniset silmät, ja 3v kuvassa vihreän ruskeat! :D
8. Tästä kropasta löytyy 3 pientä tatskaa; selässä, ranteessa ja yksi tuolla alakerrassa ;) Lisää ei tule ja oikeastaan voisin poistattaa nuo yläselän ja ranteen kuvat jos se ois nopeasti ja edullisesti mahdollista. Onneksi ovat kuitenkin niin pieniä että ne saa helposti piiloon enkä joudu niitä koko ajan katselemaan. Ainoastaan tuolle alakerran tatskalle löytyy syvempi merkitys.
9. Näitä juttuja on vaikein vastustaa kun noudattaa ruokavaliota; litkuirtokarkit, sushi ja kiinalainen sapuska. Tein ennen melkein viikoittain itse sushia. VHH-ruokavalio pilasi senkin ilon ;) 6 viikon päästä haen Makuunista irtokarkkeja ja teen tupla-annoksen sushia!
10. Olin koulukiusattu ala-asteella, ja varmaan siitä syystä olin niin vmäinen ja hukassa teini-ikäisenä. Myöhemmin tajusin ettei kyse ole itsensä löytämisestä vaan itsensä luomisesta, ja se johti kivenkovaan itsevarmuuteen. Silti olen varmasti yhtä vmäinen kuin aiemmin :D haa!
11. Olen kärkäs ja sanavalmis. Sanon tiukasti ja suoraan, ja olen joutunut tilanteisiin joissa on sattunut väärinymmärryksiä. Joitakin voi hämmentää tällainen tyyli sanoa asioita. Ja ei, en ole aina vihainen enkä tarkoita pahaa :D Suokaa tämä kärkäs tyylini minulle anteeksi.

Terhi :
1. Olen erittäin levoton ihminen joka ei kestä paikoillaan. Mies hermostuu aina kun ruokaillessa saatan ruveta laittamaan jo tiskejä koneeseen ja ruokia takasin kaappiin vaikka kaikki ei olisikaan vielä syönyt. Muutenkaan en osaa olla aloillani ja jos joudun esim. hiljaa istumaan niin jalat väpättää tai pyörittelen levottomasti kynää kädessä tai muuta vastaavaa.
2. Olen erittäin puhelias (liiankin). Puhun työkseni lähes 8h päivässä, puhun töiden jälkeen ja puhun käytännössä koko ajan kunhan vaan joku jonka kanssa voi puhua. Se on myös yksi parhaimpia ja huonoimpia puoliani koska puhelahjoillani olen saanut asioita hoidettua mutta toisaalta joskus en osaa lopettaa ja kuunnella muita mikä on erittäin ärsyttävää enkä toki tee sitä tahallani mutta en vaan voi sille mitään..
3. RAKASTAN herkkuja ja olen kova tyttö syömään! Huomasihan sen tuossa raskauden aikana niiden 28kg puolesta mitä tuli. Söisin koko ajan herkkuja ja mitä tahansa jos voisin ja sitten kun syödään niin saattaa mennä iso pizza, sipsipussi, 2 dippiä, levy suklaata, pussi karkkia ja ben&Jerry jäätelö siihen vielä päälle :D Eli hanskasta lähtee herkästi.. 
4. Rakastan nautiskelua! Toimintani perustuu fiiliksiin aina.. Toimin harvoin järkiperusteisesti.. Useinmiten kaikki pohjautuu siihen että nautinko jostain.. Minulla on myös pakonomainen tarve etsiä nautintoja.. 
5. Pahin paheeni on varmaan älytön kiroilu kun menetän hermot tai kiristää ja erityisesti sana V***u.. Se ärsyttää itseänikin mutta en pysty kontroilloimaan sitä.
6. Olen saanut lapseni 17-vuotiaana ja mennyt tuolloin myös kihloihin.. Nuoruuden rakkaus.. Erosin lapsen isästä ja muutin Tampereelle missä tapasin nykyisen savolaisen mieheni jonka kanssa olemme olleet nyt pian 5 vuotta ja tulevana kesänä menemme naimisiin. 
7. Olen erittäin pikkutarkka ja perfektionisti mitä tulee omiin juttuihin.. Kaiken pitää aina onnistua ja ei riitä että hyvin vaan pitää onnistua erinomaisesti. Toisaalta en ole taas niin tarkka mitä tulee esim. meikkaukseen, hiuksiin, sisustukseen, jne. En oikein välitä.. Toki siistiä pitää olla mutta siihen se jää.
8. Minulla ei pysy mielenkiinto herkästi missään. Kiinnostun ja innostun monista asioista mutta jotta mielenkiinto kestäisi niin sen pitää olla spesiaalia. 
9. Olen todella avoin. Kerron itsestäni hyvin herkästi hulluimmatkin salaisuudet ja saatan sanoa ääneen asioita joista olisi parempi vaieta.. :D Tämäkin on näitä parhaimpia puoliani mutta toisaalta myös huonoimpia :D
10. Olen erittäin paha kahviaddikti! :D Sitä kahvia menee sellanen 7-12 kuppia päivässä :D
11. Rakastan itsestäni puhumista. En ole itsekäs/itserakas ja välitän suuresti muista ihmisistä mutta olen toki itsevarma ja rakastan huomiota.. Olin lapsenakin jo hyvin riippuvainen huomiosta ja kun oli isovelin joulujuhla niin hyppäsin katsomosta ja painelin lavalle vetämään jotain omaa laulusooloa.. Ja näitä vastaavia on ollut koko elämäni täynnä..  Usein huomaan että muistutan käytökseltäni aika paljon koiria :D Joidenkin mielestä huomionhakuisuus on typerää ja näin se varmasti onkin joidenkin ihmisten mielestä mutta minä jotenkin tarvitsen sitä jotta osaan pysyä iloisena ja elän sen kautta hyvin pitkälle. Sekin nyt myönnetty ;D



Kysymykset haastajalta:


1. Tumma vai vaalea?

Emmi: Tumma.


Terhi: Tumma


2. Mistä urheilulajista pidät eniten ja miksi?

Emmi: Ratsastus. Ja varmasti siksi, että koko elämäni olen ratsastanut, jo ennen kuin osasin edes istua mut heitettiin hevosen selkään :) On ollut omia hevosia ja on tullut valmennettua ja koulutettua omia ja muiden heppoja. Harmi, ettei aika riitä kaikkeen just nyt.

Terhi:
Tanssiminen! <3 Mä tanssin joskus baarissakin silmät kiinni kun oon niin fiilareissa :D Jotenkin se hyvä biisi ja täydellinen vapautuminen tanssilattialla! :P Treenaan myös kotona niin että musa täysille ja peilin eteen joraamaan täyttä häkää tunniksi :D Mikä sen parempaa <3

3. Mikä on paras elokuva minkä olet nähnyt?

Emmi: Kotimaiset elokuvat ylipäätään. J:n mielestä ne kaikki on "synkkää paskaa", ja mä katsoisin vain kotimaisia! :) Miehen työ on jäänyt mieleen, ja katsottu ainakin viisi kertaa.

Terhi:

En oikein osaa sanoa.. hmm.. Yksi mikä tuli mieleen ja joka jäänyt syvästi mieleeni on Beyond Borders eli yli rajojen ja toinen on Hachiko <3 

4. Unelmavartalosi?

Emmi: Jaa a. Timmi ja sopivan lihaksikas. Tissejä tässä omassa kropassa ainakin sais olla lisää, kiitos imetyksen ne vähätkin hävis sen siliän tien. Varsinkin näin treenatessa korostuu se ettei jäljellä ole oikeastaan mitään :D Onneksi tähän ongelmaan on ratkaisu. Sama se on näillä samoilla nysillä imettää vielä toinenkin lapsi ja katsoa sitten tilannetta uudestaan.

Terhi:
Pyöreä kohtuullisen iso takamus! Sellanen latinotakamus, muhkeat jalat, kapea hoikka vyörärö, isot olkapäät ja timmit ja lihaksikkaat kädet mutta silti naiselliset :)

5. Oletko taikauskoinen? Uskotko esim. unisieppariin tai että jokin vaate tuo onnea tms?

Emmi: No sen verran olen että horoskooppeja tulee lueskeltua ;) Uskon myös joiltain osin tarkoitukseen. Unia tykkään analysoida silloin tällöin, mutta eipä vielä ole tullut todistettua että näkisin enneunia :D


Terhi: En usko mihinlään taikajuttuihin :D

6. Mikä saa sinut onnelliseksi?

Emmi: Nuorempana koin, että vain isot muutokset tuovat onnea ja onnellisuutta. Tuli ajauduttua dramaattisiin ihmis- ja parisuhteisiin , muuttoja kaupungista toiseen ja ulkomaille. Monen mutkan kautta ja vuosien myötä tajusin, että onnellisuus on pikkujutuissa ja tässä hetkessä. Suorittajaluonteena sen sisäistäminen vaatii todella harjoittelua, kun kaikki on aina "sitten kun". Nykyisen parisuhteeni ja lapsen saannin myötä tajusin eläväni onnellisempaa ja tasapainoisemaa elämää kuin koskaan. Olen saanut itselleni jonkinlaisen rauhan ja ennen kaikkea uskalluksen olla onnellinen ja tyytyväinen. On hyvä olla kun ymmärtää, ettei elämä ole siellä jossain tai "sitten kun", vaan se on tässä ja nyt.

Terhi:
Se että voin henkisesti hyvin ja elämääni ei rasita mitkään raskaat ottamukset. Toinen on myös se kun joku minulle läheinen ihminen onnistuu jossain ja ihan itkun silmään tuo kun näen lapseni onnistuvan jossain tai muuten vaan olevan äärettömän iloinen! <3

7. Mikä saa sinut vihastumaan ihan kamalasti?

Emmi: Hmm. No negatiiviset ihmiset! Tunnetteko ihmisiä, jotka ainoastaan valittavat joka asiasta? Moniin asioihin voi itse vaikuttaa, ja eniten tämä ärsyttää silloin kun valitetaan eikä kuitenkaan tehdä itse asian eteen mitään. Toinen on sitten nämä tyypit, jotka viljelevät muuten vaan negatiivisuutta ja lyttäävät muiden  innostusta tiettyihin asioihin. Onko esimerkiksi teidän Facebok-kavereissa tyyppejä, joita kismittää urheilu-, fitness-, laihdutus- ja ruokavaliojutut? ;) "Kaikki vaan hehkuttaa treenaamista ja sitä mitä ne syö!" Hei, antaa hehkuttaa. Liekö tuossakin takana osittain kateus ja/tai se, ettei sitten sillä ruudun toisella puolella riitä rahkeet omien unelmien saavuttamiseen. Silloin voi olla hankala käsittää sitä, kuinka suuri merkitys on positiivisella energialla ja asenteella. Ei kuitenkaan tarvisi kiukutella ja yrittää pilata muiden hyvää flowta, right?

Terhi:
Negatiivisuus ja skeptisyys. Pahan puhuminen selän takana ja vielä enemmän kun ollaan kasvotusten mielin kielin. Lisäksi arvostelu muiden tavasta elää. Kaikilla on eri jutut mistä nauttii.. Siksi olemme erilasia.. Jokaisen pitää saada elää kuten haluaa ja mua ärsyttää kun joku on sitä mieltä että on vain yksi tapa ja muut tiet vääriä. 

8. Mitkä ovat sinun voimakkaimmat luonteenpiirteesi?

Emmi: Yksi on temperamenttisuus, joka on nyt vuosien aikana kuitenkin tasoittunut. Olen äkkipikainen ja malttamaton, ja ne kyllä taitavat olla voimakkaimmat luonteenpiirteeni! Niin hyvässä kuin pahassa ;) Innostun esimerkiksi nopeasti, ja sitä innostusta voi kestää viisi minuuttia tai puoli vuotta, ei voi ikinä tietää. Voitte siis varmaan kuvitella kuinka suuri haaste tämä treeniprojekti oli tällaiselle tyypille jolla ei ole pitkäjänteisyyttä..

Terhi:
Tempperamenttisuus niin kuin Emmilläkin. Lisäksi impulsiivisuus, voimakas fyysinen kehonkieli ja puheliaisuus. 

9. Missä haluaisit asua, jos voisi valita minkä tahansa paikan maailmasa? Miksi?

Emmi: Kuulostaa varmasti hullulta, mutta haluaisin kokea asumisen jossain Baltian maassa. Olin itse asiassa jo järkännyt vaihto-oppilasvuoden Liettuaan, kunnes yhtäkkiä löysin tämän mieheni ihan täältä Suomesta ;) Jotenkin ne karun kauniit kaupungit, ja hyvän ja pahan vastakohta kiehtoo. En loppuelämääni haluaisi kuitenkaan siellä asua, vaan ihan kokeilumielessä. Hollantiin haluaisin myös palata pidemmäksi aikaa.

Terhi:
En ole elämässäni juurikaan matkustellut joten en osaa sanoa.. Uskon että suomessa. Rakastan kotimaatani!

10. Salaisin toiveesi?

Emmi: Toivoisin, että Lunetta jatkaisi tuota mun telinevoimistelu-"uraa", joka jäi aikoinaan itseltä kesken, kun ei aika ja panostaminen oikein riittänyt + muut asiat alkoivat kiinnostaa siinä iässä enemmän. Jokohan ensi syksynä Lunetta aloittaa ryhmässä? ;) Olen itse valmentanut 3-5-vuotiaita ja 11-15-vuotiaita, joten ehkä aloitetaan Lunetan kanssa ihan omat harkat! Miks muuten vanhemmille tulee usein tämä että toivotaan jotain, mitä oma lapsi tekisi tai harrastaisi (tai mahdollisesti juurikin jatkaisi jotain itseltä kesken jäänyttä juttua)? Samahan se on oikeesti, vaikka tytöstä tulis musiikin tai taiteen tai muun vastaavan harrastaja toisin kuin musta, kai sitä saa silti salaa haaveilla? ;)

Ja lisäksi toinen, ei mikään salainen toive, on tämä perus kuvio; toinen lapsi ja häät. Siinä olis sitten paketti kunnossa :)

Terhi:
hmm.. salaisin.. No en kyllä kerro :D Se on niin salainen että en voi julkaista täällä :D Mutta joku salainen haave jonka voin näin julkaista on ehkä päästä BigBrother-taloon :D En ikinä menisi oikeasti mutta jossain pimennossa päässäni aina fiilistelen et olispa siistiä :D

11. Mihin haluaisit matkustaa maailmassa?

Emmi: Ehdottomasti Pohjois-Thaimaahan ja Italiaan. Eikä mihinkään turistirysiin!

Terhi:
Thaimaa, Jenkit, Ranska, Kiina, Italia, jne.. KAIKKIALLE!

Haastamme:
Katjan ja Jasminin
Marin
Jonnan

Elina  - Paitsi että Elina oli jo haastettu ja oli haastanut meidät niin hänen ei tarvitse vastata kun oli vastannut jo kertaalleen ;)

Ja meidän kysymykset heille on:

1. Mikä on lempiherkkusi?
2. Mitä ruokaa vihaat yli kaiken?
3. Paras luonteenpiirteesi?
4. Huonoin luonteenpiirteesi?
5. Rakkaimmat asiat sinulle elämässä?
6. Tärkeimmät 5 tavaraa?
7. Tapa mistä haluaisit eroon?
8. Tapa minkä haluaisit osata?
9. Mistä pidät ulkoisessa olemuksessasi eniten?
10. Mikä on tavoitteesi tällä hetkellä elämässä?
11. Paras biisi tällä hetkellä?

Ja tosiaan pakkohan ei ole vastata ;)

comments

1 kommentti:

  1. Hei! kiitos haasteesta, mielellään vastaan tähän joku päivä :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.