maanantai 10. kesäkuuta 2013

Hampaidenvalkaisu Fresh Smile-nimisellä klinikalla Tampereella

Kävimme viime viikolla Terhin kanssa Tampereella Fresh Smile-nimisellä klinikalla hampaidenvalkaisussa. Taustaa vähän sen verran, että olemme kumpikin kovia lipittämään kahvia ja jo pelkästään se värjää kyllä ikävästi purukalustoa. Terhi oli aiemmin käynyt vuosia sitten valkaisussa ja osasi sen perusteella kertoa, että vihlonta tulee olemaan jotain järkyttävää. Samaa olivat sanoneet muut valkaisussa käyneet ystäväni, että kova vihlonta voi kestää jopa kaksi vuorokautta! No itse olen erittäin hammaslääkäripelkoinen ja olen vuosia käynyt yksityisellä hammaslääkärillä joka hoitaa pelkopotilaita, lisäksi hampaani ovat TAJUTTOMAN vihlovat!! Esimerkiksi viime kerralla kun lekuri laittoi jonkun instrumentin POSEKANI vasten niin koko leukaperää vihloi siihen malliin että meinasi itku tulla :D Olen kärsinyt tästä kovasta vihlonnasta viimeiset 5 vuotta. 

Olen kokeillut kaikenmaailman tuotteita, ja ainoa mitkä on auttanut, on hammaslääkärillä laitettu aine hampaiden juureen, suurin osa hampaiden kauloista on siis paljastunut ja tämä vihlonta johtuu siis siitä. Harmittaa nyt, etten muista sen aineen nimeä, mutta tätä "hoitoa" tehtiin minulle kolme kertaa viimeisen vuoden aikana, että pystyin edes harkitsemaan valkaisua. Vielä suosi sitten lekuri sanoi, että nämä hampaat ovat niin vihlovat, että valkaisusta on ihan turha haaveilla ennen kuin vihlonta saadaan hoidettua. Voitte siis kuvitella, kuinka jännitin ja vaahtosin ja revin hiuksia päästä kaksi viikkoa ennen tuota valkaisuajankohtaa, suurinpiirtein kuvittelin että kuolen siinä käsittelyssä (ja miettikää, että olen kuitenkin kerran synnyttänyt) :D Suuhygienisti oli onneksi todella ymmärtäväinen ja sanoikin että on turha pelätä, ja jos minua tuo valkaisu vihloisi niin olisin ensimmäinen henkilö jota se on vihlonut. Ja nyt tarkempiin tietoihin:

Mitä se on?

Hampaiden puhdistus suuhygienistillä ennen valkaisua on tärkeää jotta lopputuloksesta saadaan tasainen. Puhdistus olisi hyvä tehdä mahdollisimman lähellä vaalennuspäivää. Hampaiden vaaleneminen on yksilöllistä. Toisilla hampaat vaalenevat yhdellä hoidolla, mutta jos hampaat ovat tummemmasta päästä voidaan tarvita kaksi hoitokertaa.
Usein hampaita valkaistaessa käytetään suuria pitoisuuksia vetyperoksidia ja lamppuja kuumentamaan ja aktivoimaan valkaisua. Tämä saattaa kuitenkin vahingoittaa hampaan ydintä ja lisätä vihlontaa.
Freshsmilessa hampaiden valkaisu tehdään turvallisilla BlancOne® tuotteilla.

Menetelmä on nopea ja tehokas

  • Photodynaaminen menetelmä
  • Hampaat vaalenevat 4-9 astetta
  • Näet tulokset välittömästi ja hoito kestää vain 30-40 minuuttia
  • Pitkäkestoinen vaikutus, hampaat pysyvät valkoisina keskimäärin kaksi vuotta

Turvallinen ja miellyttävä

  • Ei vahingoita hampaan kiillettä tai ydintä
  • Hyvä hinta-laatu-suhde
Koska BlancOne® valkaisussa hampaat altistuvat vetyperoksidille vain vähän aikaa, ei hampaan kiille ehdi vaurioitua. Kiille ei myöskään menetä nestettä liikaa, ja tällöin se ei ime uusia pigmenttejä yhtä helposti.  Tuloksena ovat kiiltävät valkoiset hampaat ilman vihlontaa.

Elintavoilla, iällä ja suunhoitotottumuksilla on vaikutusta valkaisun kestoon. Ylläpitääksesi valkaistuja hampaitasi suosittelemme välttämään värjättyjä hammastahnoja ja suuvesiä, ja käyttämään kohtuullisesti värjääviä ruokia ja juomia. Myös tupakointi värjää hampaita.









Todella valkoiset tuli molempien hampaista! Ja se tärkein asia minulle eli valkaisu EI VIHLONUT OLLENKAAN! Tämä Tampereen Fresh Smile-klinikka on ainoa Suomessa sekä Pohjoismaissa, jotka käyttävät juuri tätä menetelmää mikä on siis hellävarainen eikä vihlo. Euroopassa tätä menetelmää käyttää 800 klinikkaa. Oli kyllä todellakin kymmenen pisteen kokemus! 

Kannattaa tykätä Fresh Smile-klinikan fb-sivuista täällä. Valkaisu on jo valmiiksi edullinen, mutta he järjestävät silloin tällöin superpäiviä, jolloin valkaisun saa erittäin edullisesti. Kuten näette niin seuraava superpäivä on jo 18.6 tiistaina jolloin valkaisun saa 150€:lla!!! :) Myös kaverin kanssa hampaat voi käydä valkaisemassa kimppahintaan. 

Lisäksi lukijamme saavat klinikalta vielä 10% alennuksen hampaidenvalkaisusta elokuun loppuun saakka.



Kun useimmat valkaisut joutuu uusia vuoden välein, niin sanotaan että tämän menetelmän valkaisun voi joutua uusimaan noin 2-3 vuoden välein tai harvemmin omista elintavoista tietysti riippuen. Meillä on nyt käytössä nämä tuotteet millä pidämme hampaat valkoisina jatkossa:


Näitä tuotteita saa ostettua klinikalta, ja huomatkaa että tulevana supertiistaina näitä saa -15% alella! SUOSITTELEMME!

 ♥ Emmi ja Terhi


comments

9 kommenttia:

  1. Wau! Tää oli kyllä hyvä vinkki! Kiitos tästä :)

    VastaaPoista
  2. Voi ei :( Tytöt olkaa kilttejä ja pitäkää tää mainostaminen aisoissa, koska itse en jaksa lukea älytöntä maksettua mainontaa teidän blogista. Kirjoittakaa ilosta, älkää rahasta. Tsemiin muuten ja toivottavasti otatte tämän palautteen hyvällä, jotta saan taas lukea teidän hyviä reeni ohjeita ja etenemistä eikä sitä kuinka superhyper-mainostaja on paras jne jne. Älkää pilatko blogianne "piilo"mainonnalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet ihan oikeassa ja aiotaankin varoa sitä. Mutta ihan itse haluttiin juuri tälle klinikalle valkaisuun eikä ole maksettu mainos :) Eli ihan vaan lukijoita varten pyydettiin sieltä pieni alennus jos joku haluaa käydä samalla klinikalla koska oltiin OIKEASTI todella tyytyväisiä!

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Emmi on oikeassa :) Toiseksi haluan huomauttaa että emme ole saaneet ikinä sentin hyrrää blogin kautta. Emme siis tienaa tällä blogilla mitään emmekä saa rahaa mainoslinkeistä, tuotelinkeistä, jne.
      Useat tuotteet mitä tänne linkitämme on ihan itse maksettuja ja täydellä hinnalla. Joitakin tuotteita olemme saaneet ilmaiseksi ja niistä on erikseen mainittu mikäli näin on ollut. :)
      Tuotteet myös joita olemme tuoneet esille jotka on yhteistyökumppaneilta ovat sellaisia että ME olemme itse tuoneet ilmi tuotteen mistä olemme kiinnostuneet. Ei siten että meille on toimitettu jotain mistä meidän on pakko kirjoittaa.
      Yhteistyökumppanit on juuri sitä varten että meidän on helpompi kirjoittaa erilaisista uusista tuotteista joista olemme itse kiinnostuneet. :)

      Poista
  3. Olen aina kärsinyt keltaisista hampaistani ja siksi joutunutkin usein peittelemään suuta kädelläni. Rakastan myös huulipunia, mutta en ole vielä löytänyt yhtäkään punaa, joka sopisi yhteen keltaisten hampaiden kanssa. Tämän postauksen luettuani olen kuitenkin rohkaistunut ja päättänyt tänä vuonna valkaista hampaani! Valkaisu oli minusta aina kauhean pelottava ja "vaarallinen" toimenpide, mutta eihän tuo kuulosta lainkaan pahalta. Aion palkita itseni uudesta koulupaikasta ja aloittaa opinnot valkoisilla hampailla leveästi hymyillen!
    Iso kiitos teille tytöt, ootte mahtavia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos!

      Juu kyllä se kannattaa jos tuntuu että ei muuten voi oikein hymyillä :)

      Itse valkaisin kun pääsin ammattikoulusta ensimmäisen kerran juuri koska halusin rohkeasti hymyillä puhtaalla hymyllä :)

      Poista
  4. Itse olen juuri aloittanut hampaiden valkaisuhoidon - kotona! Katsotaan jos sillä saa yhtä hyvän tuloksen!

    -Elisabeth-
    http://beconfidentfinland.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.