Usein kiireessä ja varsinkin perhe- ja työelämässä unohdamme oman itsemme ja keskitymme vain muihin. Ota oma aikasi, oli se sitten treeni, kampaajalla käynti, jokin juttu mitä olet jo pitkään suunnitellut tai halunnut. Oma arvokas aika on aivan yhtä tärkeää kuin ne muut jutut, minkä eteen teemme töitä ja mihin pyrimme! Yksinkertaisesti vain raivaa itsellesi tilaa sieltä kalenterista ja pidä siitä kiinni, koska sen me olemme ehdottomasti ansainneet, että taas jaksamme.
Olen juuri niitä ihmisiä, joilla on laukut ja laatikot täynnä tehtävälistoja, kalentereita ja muistilappuja. Kuten tiedätte, olen myös tarkka siitä mitä tuotteita käytän tukemaan omaa hyvinvointiani ja jaksamista. Vuosien varrella on tullut kokeiltua kaikenlaista, välillä on ollut hyviä ja välillä huonoja kokemuksia.. Koskaan en suosittele täällä blogissakaan mitään tuotteita, joita en ole hyväksi todennut! Mitä tulee omaan energiatasoon, niin tuleehan tuota kahvia lipitettyä pitkin päivää että jaksaisi hoitaa ne kaikki sata asiaa päivässä ja viikossa. Deadlinet huutaa hoosiannaa ja uudet sata asiaa odottaa hoitamista ja järjestelyä. Olen kuitenkin aikamoinen sisupussi ja olen sitä mieltä, että kaikki asiat ovat järjestelykysymyksiä. Istu alas, ja tee seuraavan viikon tarkka suunnitelma. Tiedän ihmisiä, joita ahistaa tällainen asioiden tykittäminen, ja se jos asioita on liikaa meneillään. Ymmärrän täysin. Tästä on itselle tullut lähinnä elämäntapa, ja olen parhaimmillani juuri silloin, kun on ne sata rautaa tulessa :) Mikä parasta, treenaamisesta saa energiaa ♥ Olen kuitenkin myös saanut huikean tilaisuuden päästä kokeilemaan ja käyttämään energiaa lisääviä tuotteita, jotka juurikin tukevat jaksamista, hyvinvointia ja terveyttä. Niistä voin kertoa teille myöhemmin lisää, mutta viimeinkin kyseessä on sellaiset tuotteet joista saan samalla myös kaikki tarvittavat vitamiinit ja hivenaineet.
Kysymyksiä tulee myös siitä, mitä vastaavia tuotteita voisi antaa lapsille, koska on usein vähän kyseenalaista mitä kaikkea lapsille kannattaa tai saa antaa.. Nyt kun syksyisin päiväkodissa myllää kaikenmaailman taudit, niin tyttö tietysti kantaa kaiken kotiin.. Viime syksyn ja talven sairasteltiinkin lapsen kanssa runsaasti mikä kyllä lyttää sitä omaa fiilistä, ja ennen kaikkea se, että nyt ei ole aikaa olla sairaana!! Haluan keskittyä omiin töihini ja projekteihini ilman että joudun stressamaan sitä, että kuka meillä on seuraavaksi kipeänä ja millä tavoin joudun taas laittamaan kalenterini ohjelmaa uusiksi.. Nyt siis olen löytänyt mahtavan tuotteen myös tyttärelle vahvistamaan vastustuskykyä, ja onneksi näin, kun ei niistä iänikuisista D-vitamiinitipoista ainakaan ole ollut lapselle juurikaan hyötyä. Helpottaa huomattavasti asioita, kun tällaiset perusjutut ovat kunnossa ja paletti kasassa, ja voi keskittyä muihin asioihin.
Kuten siis kerroin, olen tässä aika huikean jutun äärellä juuri nyt, mistä kerron teille myöhemmin kun on sen aika :) Siihen asti: positiivista mieltä, itsestään huolehtimista. Tee sellaisia asioita jotka tuovat positiivista energiaa ja iloa elämääsi. Pidä lähellä ne ihmiset, jotka tsemppaavat ja joilta saat insipraatiota ja fiilistä ♥
Tähän aiheeseen liittyen voisittekin nyt kommentoida seuraavia asioita:
Onko sinulla syysväsymystä? Jos on, niin millä eri tavoin se ilmenee ja miten se vaikuttaa arkeesi ja yleiseen vointiisi?
Mitkä ovat sinun keinosi selviytyä syksystä ja sen mahdollisesti aiheuttamasta väsymyksestä?
Vinkkisi asioiden yhdistelemiseen? Sata asiaa samaan aikaan, miten jaksat? Mitkä ovat ne positiiviset ajatukset, mitkä vievät sinua eteenpäin kaiken keskellä?
Ja totta kai muita aiheeseen liittyviä kommentteja :)
Mutta ettei nyt menisi liian totiseksi, niin Terveysmarketilla on meneillään kilpailu, mistä voi voittaa 500€:n matkalahjakortin. Ois aika kiva lähteä vähän huilmaanaan johonkin reissuun, eiks niin? Voin jo nähdä itseni jossain kivassa rantalomakohteessa! Ilman kalenteria ;)
Kilpailuun voit osallistua TÄSTÄ ja muuten vain tykätä Terveysmarketin fb-sivusta TÄÄLLÄ.
Ihanaa syksyä kaikille, pyritään välttämään väsymystä
ja liiallista stressiä! Jos vain mahdollista ;)
Muistetaan levätä ja ottaa välillä rennosti!
-Emmi-



