torstai 3. tammikuuta 2013

Viime vuoden vimpat kujeet

 Nyt täytyy varmasti tehdä vähän kattavampi postaus kun on niin pitkä aika kun on viimeksi ehtinyt kirjoitella, ja pahoittelut siitä. Meinasi tenttiviikot ja lomailu viedä mennessään, ja lisäksi olen herätellyt henkiin vanhaa omaa henkilökohtaista blogiani, ja jos haluatte päästä sinnekin kurkkimaan niin voin pistää linkin tänne :) siellä treenijuttujen sijasta enemmän juttua ja kuvia meidän normaalista arjesta, sisustamisesta, ja kaikesta mitä ikinä tähän meidän elämään kuuluu. 

  
Mutta siis, tenttiviikkojen jälkeen suuntasimme joulun viettoon Anttolanhoviin Mikkelin lähelle. Koska viime jouluna sovimme sukulaisten kanssa, että tänä vuonna teemme poikkeuksen emmekä osta toisillemme lahjoja (paitsi lapsille), emmekä muutenkaan vietä joulua sen kummemmin, niin saimme lahjaksi neljän päivän paketin ranta(kylpylä)hotellista Saimaan rannalta. Luvassa oli ohjattua vesiliikuntaa, kuntosali, liikuntahalli jossa pystyi pelaamaan pallopelejä ym. sekä lapsille ohjattua toimintaa kuten askartelua, leipomista, joulupukki, pulkkailua sekä muuta ulkoilua. Meillä oli täysylläpito joten meillä oli todella helppo ja stressitön joulu tänä vuonna :)


Mukavat oli maisemat menomatkalla, useampi kuva tuli otettua. Viimeksi olimme Saimaan suunnalla kesällä, kun poikaystävän kanssa suuntasimme pitkäksi viikonlopuksi Kuopioon.



Ainakin meidän prinsessa nautti joulusta täysillä :) Me otettiin koko reissu ennemminkin vain lomailuna ja rentoutumisen kannalta!


No meidän tuurilla kävi niin, että oltiin tottakai sairaina tuon reissun! Eli liikunta rajoittui lyhytvaellukseen, pulkkailuun ja tyttären kanssa käytiin pelaamassa pallopelejä liikuntahallissa. Itse en päässyt edes uimaan kovan flunssan takia, ja tyydyin ihan vaan saunomaan. En muista milloin viimeksi olisin nukkunut 9 tunnin yöunia!! Kaiken kaikkiaan kuitenkin huippu reussu tämäkin.


 Kun sitten kotiuduttiin, paranneltiin edelleen flunssaa ja mielessä pyöri jo treenaaminen ja normaaliin arkeen palaaminen. Oltiin tytön kanssa pari päivää kotona ja oleiltiin vaan, ja toivoin että uv:n jälkeen olo olisi jo sellainen että pääsisi hikoilemaan. Tuo loppuvuoden tenttirumba koulussa verotti treenejä sen verran, että meinasi jo kovasti morkkista puskea päälle. Päätettiin kuitenkin tehdä vielä kunnon sapuskat ennen tiukkaa treeniruokavalioon palaamista jouluruokien sun muiden jälkeen. Huom, tästä voi tehdä myös treeniruokavalioon sopivan! Joo, no ajattelin väsätä lihamureketta munilla ja pekonilla. Siihen päälle uuniperunoita ja uunissa kypsytettyä valkosipulia. 

Ostimme siis uuniperunoita (punakuorisia), teimme niihin ristiviillot, oliiviöljyä ja suolaa päälle ja folioihin. Kahdessa pienemmässä nyytissä on valkosipulit, jotka voi kypsymisen jälkeen puristaa (koostumus on tahnamaista eikä maku ole niin voimakas) joko kastikkeeseen tai suoraan perunoiden tai lihan päälle. Perunat kannattaa laittaa uuniin n. 15 min ennen lihaa, 200 astetta.

Eli massan tein sikanautajauhiksesta (treenaaja valitsee pelkän naudan), sipulista, korppujaihoista, munista, kermasta ja mausteista. Kerman voi toki korvata vedellä ;) Lisäksi paketti pekonia ja 4-5 kovaksi keitettyä munaa.
800g jauhelijaa
1-2 sipulia
0,75dl korppujauhoja
2 munaa
2,5dl kermaa/vettä/maitoa


Sekoita neste ja korppujauhot ja anna turvota 10min, lisää mausteet. Sitten jauhis ja kuullotettu sipuli mukaan ja sössimään massa tasaiseksi. Pekonit vuoalle (parempi olisi pitkulainen vuoka jonka vetoisuus n. 1L), toki treenaaja voi jättää pekonin pois! Puolet massasta vuokaan, ja massan keskelle sormin paineltu ura johon munat asetellaan peräkkäin, ja loput massasta päälle ja pekonit rullataan murekkeen ympärille. Uuniin 45-60min ja 175 astetta. Jos teet tätä noiden perunoiden kanssa, laita perunat aiemmin, laske sitten lämpötilaa ja anna olla tunnin verran. Näin meillä tuli hyvä lopputulos, ja oli tosissaan hyvää! Tästä määrästä söi kolme vielä seuraavanakin päivänä. Seuraavaksi aion kokeilla miten korppujauhot voisi korvata esimerkiksi soijajauhoilla.




Oltiin ilmeisesti niin nälkäisiä etten tajunnut ottaa kuvaa kun tämä mötkö tuli uunista :D Pitkulaisessa vuuassa siitä ei tule noin "massiivista". Kylkeen tein vielä kermaviilikastikkeen, jossa siis purkki kermaviiliä, 2-3rkl sinappia ja pussi sulatettuja ja valutettuja katkarapuja.


Heti perään huippuhyvä toinen ohje, eli meikäläisen uusin suosikki kukkismuusi, eli kukkalaamuusi! Tuota perunaa kun ei oikeasti tule syötyä oikestaan koskaan, ja kun noudatan lähes viljatonta ruokavaliota (valkoinen riisi sopii kuitenkin), niin etsiskelin netistä tällaisen ohjeen. Tämänkin voisi jättää ilman pekonia, mutta on aivan superhyvää tällaisenaankin! Ei tule ollenkaan vastaavanlaista ähkyä kuin perunasta, ja jopa mieheltäkin hyväksynnän saanut resepti.

500-800g kukkakaalia
mausteita
paketti pekonia
valkosipulia
vettä/maitoa/kermaa liraus tai kaksi


Kukkakaalit keitin suolatussa vedessä pehmeiksi (20-25min), jonka jälkeen otin survimen esiin ja muussasin sen muusiksi, vähän lorautin kermaa jatkeeksi. Kannattaa varoa ettei kukkiksesta tule liian vetistä tai vellimäistä, siksi en edes lähtenyt kokeilemaan tehosekoitinta. Sauvasekoitin voi toki olla hyvä, mutta keitin ne niin kypsiksi, että sai helposti käsin paineltua muusiksi. Pekonit paistoin pellillä uusissa rapeiksi 10min 200 asteessa ja pilkoin muusin sekaan ja muutaman valkosipulinkynnen puristelin lisäksi. Helppoa! Tuostakin määrästä syö kaksi päivää. Salaattia, pihviä tai mitä ikinä kylkeen, aikalailla meidän suosikkilisuke tällä hetkellä. Jälkkäriksi rahkaa, jäisiä puolukoita ja mansikka-puolukka -mehukeittoa.


Niin vaan tuli taas uusi vuosi, ja treenit on taas käynnistetty tänä aamuna spinningissä ja cx:ssä, huomenna punttia tiedossa. Uutta ohjelmaa laitan teille kun saan sen ensin väsättyä lopullikseksi ja aikataulutettua tuon arjen muutenkin. Tuosta meidän lomasta ja kaikesta muusta voi lukea siis enemmän meikäläisen omasta blogista, tämän blogin seuraavan postauksen ajattelin pyhittää oikeastaan myöskin ruokavaliolle, sillä kamera on pullollaan noita sapuskaan liittyviä kuvia :D



Tajuttoman energistä ja treenirikasta uutta vuotta kaikille lukijoille!!! <3
comments

5 kommenttia:

  1. Hei!
    laittaisitko linkkiä myös henk.kohtaisesta blogistasi?:)

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä treeneihin sinnekkin! Ompa lihaisa resepti:D:D harmi ettei muu liha kuin kala mene kurkusta alas niin en voi kokeilla!:)

    VastaaPoista
  3. Mielelläni lukisin myös henk.koht. blogiasi :)

    VastaaPoista
  4. Täälläkin kaivattais linkkiä omaan blogiisi, näyttää niin kivalta tuo sisustus, että olis kiva nähdä enemmän :)

    VastaaPoista
  5. Mäki haluisin linkin henk.koht blogiin! ihanalta näyttää teijän koti :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.