Innostuin tänään tekemään suolaisen piirakan, tarkoituksena oli tehdä täysin vege versio, mutta lisäsin kuitenkin katkarapuja. Tähän alkuun pari erilaista gluteiinittoman piirakkapohjan ohjetta:
Toki voi käyttää myös valmispohjaa eikä esipaistamista tarvita. Täytteeksi tällä kertaa katkarapujen lisäksi tuli tomaattia, mozzarellaa, tuoreita herkkusieniä, salaattisiemensekoitusta, valkosipulia, ja koristeluun basilikaa ja oliiviöljyä. Pelkät pinjansiemenetkin tuon salaattisiemensekoituksen sijaan olisi huippuhyviä.
Sekoitin 2dl ruokakermaa, 3 munaa ja mausteet (suola, valkopippuri, pitsamauste) keskenään, ja lisäsin täytteiden päälle. Lisäksi juustoraastetta ja siemeniä. Paistoin uunissa 200 asteessa 40min. Kannattaa antaa vartin verran seistä ennen leikkaamista.
-Emmi-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.