maanantai 29. huhtikuuta 2013

Musiikin voima! (T)

Hei te ihanaiset ihmiset!

Voin kertoa että oli VÄSY tänään aamulla.. Ei sitten millään meinannut herätä.. Se on tuo reissaaminen.. Käytiin tosiaan emmin kanssa myös hieman juhlimassa launtai-visiitilläni kokkolassa..  No nousin tänään vähän normaalia myöhemmin eli 6.15 (normaalisi 5.00-5.30).. Join aamukahvit ja jumitin vaan sohvalla.. Silmät seisoi päässä ja mietin että miten ihmeessä jaksan nousta. Siitä sitten kuitenkin sinnittelin ja pakotin itseni heräämään.. 

Hyppäsin pyörän selkään ja laitoin spotifyn soimaan! Ja kas kummaa mitä kävikään!?!
PIRISTYIN ja energiatasot nousi tähtiin yhtäkkiä! <3 No tietty ulkoilma ja pyöräilykin siihen vaikutti mutta kyllä ne parit kylmät väreet työmatkalla oli ihan sen musiikin ansiota pääosin! <3

No ensimmäisenä päätin että nyt kyllä linkitän teille muutamia lempparibiisejäni ja toivon että joku löytäisi niistä myös itselleen jonkun kivan uuden tsemppibiisin treeneihin tai biisin vaan tuomaan energiaa ja positiivisuutta päivään! <3

Ja jakakaa biisejä muille jotka saavat energiaa musiikista! Itsellenikin on suuri osa näistä linkitetty erinäisten ihmisten toimesta ja sen jälkeen joutunut lisäämään omaan soittolistaan :P

Ensin kuitenkin pari motivaatiovideota teille! 




Ja tässä siis omia lemppareita biisipuolelta joilla psyykkaan itseäni eri tilanteissa :)



Juoksulenkit ja pyöräily

Feel the love - Rudimental

Ludacris - Rest of my life

Ivan Gough & Feenixpawl - In My Mind

Redrama - Dumb

Onerepublic - If i lose myself

Rudimental - Not Giving in




Salitreenit

Skrillex - Bangarang

Skrillex - Adele - Set fire to the rain

System Addict - Plump DJs

Timo Pieni Huijaus - Kaikki loppuu




Psyykkeen vahvistaminen- 
Positiivisen voiman hakeminen

Tim McMorris - Music my life

Timo Pieni Huijaus - Sydämeni

Timi Lexikon - Perhosefekti

Tim Mc Morris - Live, Love, Laught Another Day

Tim Mc Morris - Now I feel Alive


Tein näistä biiseistä myös valmiin soittolistan Spotifyn ja Youtuben puolelle joka helpottaa kuuntelua :)
Adelen Set fire to the reain (skrillex-versio) ei ollut ollenkaan spotifyssa joten siellä eri versio. 




Terkuin Terhi





comments

9 kommenttia:

  1. Aika samanlainen musamaku kun mulla :) tsekkaappas mun soittolistoista lenkkilista, aika samantyyppistä! http://open.spotify.com/user/mmartsu/playlist/4xyKl1hEUd7MKFDZKAH3V7

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu mie kuuntelin ;) Niin oli ja itseasiassa löysi muutama biisi välittömästi soittolistoilleni :P

      Poista
  2. Wau mitkä hiukset!! Miten oot tehnyt
    Teidän blogii on tosi kiva lukea!!! Kiitos!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi,

      Ihan vaan volyymiraudalla laittanut tyven ja sit reipas sivujakaus ja kihartimella muutamassa osiossa latvat sisäänpäin kiharrettuna :P

      Poista
    2. ja ihana kuulla että tykkäät lukea <3

      Poista
  3. NIIN magee toi eka video! Mä täällä kylmiä väreitä vaan sain. Jotenki mahtavasti kiteytetty syyt miksi treenaan. Ja voi mitä upeita naisia. Kiitokset Terhi.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eiks oo ;) Tuli vastaan netissä ja itsekin kattonut jokusen kerran salillakin ennen kun siirtynyt rautojen pariin lämppäreitäkin tehdessä :) Saa hyvät motivaatiot treeneihin :P

      Poista
  4. MOikka ja kiitos ihanasta blogista.
    Terhi:luin sinun aiemman postaukset bikini fitneksestä.Kirjotit silloin että ainakin muutaman kuuakuden vedät pelkkää aerobista. Millaisia kokemuksia tuli, laihduitko hyvin aerobisella vai olisiko ollut parempi ottaa punttia jo samalla mukaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu olin tuolloin aika aerobisella treenillä vain noin 1.5kk :) Tai no oli siinä lihaskuntoharjoittelua mukana myös mutta lähinnä kardio-painotteisena eli kevyet painot ja kuntopiirin muodossa :)

      No laihduin minä aerobisella ja syyskussa tosiaan paino kävi jossain 56-57 välillä mutta huomasin heti muotoa kroppaan ei tullut niin paljon. Minä myös kyllästyn tosi nopeasti kun vain aerobista.. siinä ei saa haastettua itseään samalla tavalla ja käy tylsäksi.. En voi juosta kauheasti kun minulla on lättäjalat joten tulee kiputiloja.. Tunneilla missää en voinut käydä muksun kanssa..

      Rehellisesti puntti mukana ei olisi varmaan paino laskenut samalla tavalla mutta toisaalta kiinteytyminen olisi ollut tehokkaampaa.. Tuolla aerobisella kun tulee niin herkästi ns. "löysä-laihaksi" kun ei huolehdi siitä että ärsyttää lihaksia puntilla niitä säästäen dieetillä. :)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.