Näytetään tekstit, joissa on tunniste ellos sport. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ellos sport. Näytä kaikki tekstit

lauantai 18. tammikuuta 2014

Lepoa ja uutuuksia (Emmi)

Heissan!

Ihana pakkaslauantai. Melkein 12h unta pallossa! Normaalisti herään 5-8 välillä aamulla koneelle tekemään hommia, nyt vetelin unta puoleenpäivään. Ja tuli kyllä tarpeeseen. Olen todella tyytyväinen rasvanpolttoon ja kehitykseen, tuntuu että joka päivä on kroppa jotenkin erilainen ja rasva palaa silmissä. Joka ikinen kerta treenitauon jälkeen iskee morkkis, mutta jälleen on todettava että tauko teki vain hyvää. Kehitys on lähtenyt taas ihan eri tavalla käyntiin.

Olo on kuitenkin kaikkea muuta kuin kevyt, vetreä ja energinen. Eilinen oli kyllä jo helpompi päivä eikä nälän tunnetta puskenut ovista ja ikkunoista. Kai keho alkaa tottumaan ruokavaliomuutoksiin pienen "alkushokin" jälkeen, ja luulisin että nyt on ruokavaliossa suhteet kunnossa. Turvotusta esiintyy silti säännöllisesti, joko pahana tai tosi pahana. Onko tässä nyt aineenvaihdunta alkanut yllättäen reistailemaan, kun kolmeakymppiä kohti mennään :D Tiedä sitä, toivon mukaan olo on parempi seraavan viikon jälkeen. Kuituja ja vettä menee reippaasti.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan tänään piti vielä treenata, mutta eilisen treenin jälkeen kroppa sanoi kiitos riittää. On aika levätä pari päivää ja käydä vain kävelemässä. Joka paikka on enemmän tai vähemmän kipeänä, takareidet varsinkin aivan "soivat" kivusta. Hullu kai pitää olla, kun tästä saa nautintoa!



Paketti mistä kerroin täällä saapui eilen. Legginsit tulevat ensi viikolla. Kaikki nämä tilasin Ellokselta ja olen supertyytyväinen tuotteisiin! Yllätyin kenkien hinta-laatu-suhteesta. Ne ovat todella kevyet ja hyvät jalassa. Tuo koko 36 on ihan vähän reilu, eivät suurta kokoa kuitenkaan, vaan varpailla on enemmän tilaa kuin muissa treenikengissäni. Kaupan päälle tulleet persikan väriset nauhat pääsevät heti käyttöön, ihanat!! Aajattelin tilata nämä kengät myös toisessa värissä.

Adidaksen toppi (xs) on reilua kokoa, tuo mahtuisi hyvin s/m-kokoiselle. Mutta ihan kiva, että on edes yksi tuollainen isompaa mallia oleva toppi :) Urheilurintsikat ovat mielestäni tukevammat ja laadukkaammat, kuin vaikka vastaava henkkamaukan malli. Ja nämähän olivat edullisia!

1. Kengät 31,90€ 2. Treenitoppi alessa 26,95€ 3. Urheilurintaliivit 23,95€

Iski taas hulluus noiden treenikamojen kanssa, ja seuraava paketti onkin katsottu valmiiksi. Nyt kuitenkin takaisin duunien pariin ja illalla ulos syömään.

Ihanaa lauantaita kaikille!

Emmi

PS. Näitä tuotteita ei ole saatu minkään yhteistyön osalta, vaan ihan itse olen ne tilannut (ja kustantanut).

tiistai 7. tammikuuta 2014

Must have's & suosikit (Emmi)

Kiitos teille kaikille jotka kommentoivat mun sykemittaripostausta! <3
Olen nyt vahvasti kääntymässä sen Polat ft40 puoleen :) Kuulostaa hyvältä ja suht monipuoliselta ominaisuuksiltaan, ja kuitenkin samalla riittävän simppeliltä.

Tästä syystä tuo sykemittari löytyy mun tämän hetkiseltä must have-listalta. Nämä muut houkuttelevat jutut olen jo laittanut tilaukseen, mittarin noudan jostain kivijalkakaupasta näillä näkymin. En matla päästä testaamaan sitä! Listalta ei siis tällä hetkellä löydy mitään sen ihmeempää, vaan ihan perus käyttökamaa.


Tämä päivä tarkoitti meidän perheelle arkeen paluuta. Ekan kerran kahteen viikkoon herätti kello aamukuus. Kyllä taas ärsytti, että itsellä oli sata hommaa rästissä, vaikka niitä yrittikin vähentää ja saada tehtyä myös lomalla. Kuitenkin ihan jees, että arki on täällä taas! Pääsee kiinni rytmeihin ja tiettyihin kaavoihin. Kummallista, että sellainen voi tuntua mukavalta :D
Onko muita arkifiilistelijöitä?

Tosiaan, kun mietin kuluneen vuoden suosikkeja, niin treenikuteita kuin tuotteitakin, tulin siihen tulokseen etten halua tehdä niistä mitään valtavaa listaa. Se lista olisi aika loputon. Sen sijaan valitsin tällä kertaa yhden ainoan suosikin. Sen valinta olikin aika helppo, nimittäin  
2XU kompressiohousut. En muista olenko koskaan laittanut mitään näin mukavaa päälleni. Ne tukevat ja istuvat erinomaisesti, edistävät palautumista, mainiot varsinkin kyykyissä ja toiminnallisessa treenissä. Housut on jännästi supertukevat, mutta kuitenkin tuntuu siltä, kuin ei olisi housuja ollenkaan jalassa!

PWX Flex teknologia tarjoaa optimaalisen joustavuuden + liikkeen
• Voimakkain kompressio tukee takareisien, nelipäisen reisilihaksen, lähentäjien, loitontajien sekä pakaroiden työskentelyä että palautumista
• Vähentää lihasten väsymistä sekä lihaksiin kohdituneita vammoja
• Anatominen sekä fysiologinen istuvuus edistää lisää nopeutta liikkeeseen ja edistää palautumista

• Flatlock Saumarakenne
• UPF50 + Aurinkosuoja
• Antibakteerinen
• Kosteutta poistava

En lähde tämän enempää perustelemaan, nämä täytyy kokea itse. Omat housuni ovat Onnisportista.


Tälle iltaa olisi luvassa vielä monta tuntia koneella istumista. Opinnäytetyö, aivan. Niin se deadline vaan lähestyy. Samalla olen tietysti hankkinut itselleni kaikkea kivaakin tekemistä, jotta houkutukset olisivat mahdollisimman suuret pois koneen ääreltä... Ne jutut kuuluvat tuonne oman blogini puolelle.
Mutta nyt tammikuussa mun ohjauksessa aloittaa taas uusia naamoja, jee! :)
Se pitää vireessä ja treenifiiliksen yllä <3 Nyt vaan kovaa yritystä saada tämä arki pyörimään, ciao!

Emmi