maanantai 30. heinäkuuta 2012

Ketoosi ja säästöliekki --> mitä ne on?


Ketoosi:

Milloin keho menee ketoosiin?
Elimistö menee ketoosiin kun energian saanti romahtaa alle 800 kilokaloriin vuorokaudessa tai hiilihydraattien määrä jää niukaksi.
.
Miksi keho menee ketoosiin?
Ketoosissa elimistö menee ns. selviytymistilaan jolloin keho rupeaa purkamaan varastoja jotta aivot ja sydän pysyy kunnossa eli huolehtii niiden energian saannista.
Aikoinaan kun ravinnonsaanti ei ollut aina taattua, niin ihmisen keho varastoi ravintoa. Käytännössä tämä tarkoitti sitä että kun ruokaa riitti niin rasvavarastot kasvoivat ja kun ravinto yllättäen loppui, niin elimistö meni ketoosiin ja rupesi purkamaan varastoja. Tällä tavoin elimistö siis huolehti siitä että aivot toimivat täysin ja ihmisellä silti riittää energiaa ja samalla selviää jopa pienellä unimäärällä. Täten alkuihmiset selvisivät pitkiäkin aikoja ilman ravintoa ja silti olivat kykeneviä säilyttämään energisyyden jotta lisää ravintoa saatiin hankittua.
Nykyään ei kuitenkaan ole ainakaan meillä suomessa tilanteita etteikö ihminen saisi ravintoa mutta elimistö silti suojelee itseään sellaista tilannetta varten varastoimalla rasvaa kehoomme.

Onko ketoositila turvallinen?
Sanotaan että ketoositila on turvallinen koska se on täysin normaali kehon tila. Kuitenkaan ei suositella ketoositilan luomista itselleen ehdon tahdoin, mikäli on esim. raskaana, sairastaa diabetesta, jne.  Mikäli ei siis ole perusterve ihminen niin ehdottomasti suositellaan menemään lääkärin puheille ensin.
Ketonit ovat kuitenkin jopa vastasyntyneille tärkeitä sillä äidinmaito antaa vain rasvaa ja proteiineja mutta ei juurikaan hiilihydraatteja.

Mitä ketoositilassa lyhyesti sanottuna tapahtuu?
  1. Veren insuliinipitoisuuden laskiessa ja glukagonipitoisuuden noustessa elimistö siirtyy ravintoaineiden varastoinnista varastojen purkuun.
  2. Maksa alkaa muodostaa vapaista rasvahapoista ketoneja, joita elimistö kykenee käyttämään energianlähteenä.

Miksi luoda ketoositila? Mitä hyötyä siitä on?
-          Se hillitsee nälkää, jolloin ei joudu kärsimään jatkuvasta nälästä, eikä tule sorruttua liikasyömiseen.
-          Muutaman päivän jälkeen aloituksesta kehon vireystila nousee ja tulee huomattavasti energisemmäksi.
-    Aamulla lenkille lähteminen helpottuu tämän myötä, jne. Liikkuminen on myös helpompaa.
-          Unentarve vähenee koska unenlaatu paranee
-          Ketoosin aikana keho pyrkii polttamaan ensisijaisesti rasvavarastoja ja säästämään lihasmassaa.
-          Yleensä liikuntasuorituksen jälkeinen palautuminen nopeutuu ja lihaskivut lievittyy
-          Paino tippuu tehokasta vauhtia ja laihduttaminen helpottuu


Mitä ongelmia on ketoositilassa?
-Hengitys muuttuu  pahanhajuiseksi (imelän hajuiseksi)
-Virtsa tuoksuu pistävälle
-Lihasmassan lisäys lähes mahdotonta ketoosin aikana
-Raskailla painoilla treenaaminen ei onnistu eikä sitä suositella
-Ensimmäiset päivä (1-5) ovat haastavia koska keho alkaa valmistaa ketoaineita joten voi olla päänsärkyä, väsymystä, huimausta, heikostusta, jne.


Huomioitavia asioita sekä vinkkejä ketoosiin pyrkijöille:
-Huolehdi kuidun saannista esim. apteekista ostettavilla hiilarittomilla kuituvalmisteilla
-Nauti Omega 3:sta joka tehostaa ketoosia
-Syö muitakin öljyjä lisänä (oliiviöljy tai kookosöljy ovat erihyviä)
-Mikäli et ole perehtynyt ruoka-aineiden ravintoarvoihin voi olla helpompi ostaa ateriankorvikkeita joilla helpompi saada ketoositila --> esim. https://www.terveysmarket.fi/tuoteryhmat/150-ackd-easy-diet/
-Syö useasti mutta pieniä määriä päivässä
-JUO VETTÄ PALJON (oma kulmakiveni aina)
-Huolehdi suolan saannista
-Naisten kannattaa huolehtia reippaasta kuivaharjauksesta
-Ole ketoosidietillä vain muutama viikko kerrallaan koska elimistö tottuu myös ketoositilaan jonka jälkeen paino ei enää tipu samalla tavalla.
-Käytä ketoosiin varmistamiseen apteekista ostettavia ketostiksejä joita saa apteekista pyytämällä.


Ketoositilaan tähtääviä diettejä:
Atkins, Mintignacin dieetti, Heikkilän dieetti, karppaus, Xrtravaganza, jne.
Näissä pääasiallisesti siis aloitetaan dieetti ketoosilla ja hiljalleen ruvetaan lisäämään hiilihydraatteja ruokavalioon.

Ketoositila on siis erinomainen tapa aloittaa laihdutus ja sitä voi useasti vuodessa harrastaa.

Internetissä pyörimällä, lehtiä lukemalla, jne. löytää tarkempaa tietoa sitä haluava.
Uusimmassa Body-lehdessä nro 4-2012 on myös pitkä juttu ketoosiin liittyen.
 
”Säästöliekki”

Ajattelin ottaa tämän aiheen myös esille mutta vain lyhykäisesti koska en ole asiaan niinkään perehtynyt.
Usein puhutaan siitä että jos on liian niukoilla kaloreilla ja syö harvoin niin keho menee säästöliekille. Keho ei mene varsinaisesti säästöliekille ainakaan siten miten yleensä se käsitetään. Useimmat kun sen käsittää siten että rasvaa ei pala enää ollenkaan ja voi jopa ruveta lihomaan.
Lyhykäisesti syy siihen miksi paino ei enää tipu samalla tempolla on se että keho ei kuluta enää niin paljon eli energian kulutuksen väheneminen. Paino siis edelleen kyllä todennäköisesti tippuu mutta niin hitaasti että motivaatio ja itsekuri loppuu siihen ja mokaa dieetin muista syistä. Dieetillä ollessa on myös hyvä tarkastella vähän väliä omaa peruskulutusta, liikunnallista kulutusta ja ruokavaliota =)
Kuntosi parantuessa et myöskään mene niin helposti korkeille sykkeille (ainakaan jos et lisää treeniin haastetta) ja tällöin myös energiankulutus jo liikuntasuorituksen aikanakin vähenee.
Tähän on olemassa useita syitä mutta selkeiten minä selitän sen siten että keho hoksaa että ravintoa ei saa enää niin paljon joten se rajoittaa kulutusta kaikessa toiminnassaan. Toinen asia on se että yksinkertaisesti kun laihdut, niin peruskulutuksesi myös vähenee. Täten et kuluta enää samalla tavalla kuin esim. 5kg kevyempänä.
On totta että kun keho oppii siihen että saa vähän ravintoa niin oppii myös selviämään vähällä ravinnolla.
Tästä pääsee siis siihen että ei ole suositeltua yrittää laihduttaa liian paljon liian nopeasti.
Sopiva määrä on noin 500-1000kcal kalorivaje vuorokaudessa.
Dieettaaminen pitää myös tehdä oikein.  Pitää muistaa liikkua ja sillä lisätä kalorikulutusta, tehdä monipuolista liikuntaa, juoda paljon paljon vettä, syödä usein pieniä määriä ja pitää päivän kalorivaje siinä 1000kcal paikkeilla.

ps. Muistutus kaikille että minähän en sitten ole mikään lääkäri joten kaikki ohjeet/vinkit mitä annan ja mistä kerron ovat erinäisistä testeistä, kirjoista, lehdistä, omista kokemuksista, jne.  Joten jokainen joka hyödyntää näitä vinkkejä ei sitten syyttele jos ei mene kuten piti vaikka faktaahan kaikki on.

TOIVON myös että jokainen jolla on oma kommentti aiheeseen liittyen kertoisi mielipiteensä ja jos on parempia näkökulmia niin silloin EHDOTTOMASTI! =)

Terhi 
comments

1 kommentti:

  1. Kiva lukea monien Cambridge-laihduttajien hyvistä kokemuksista. Liikunta on paras tapa hallita ja pysyä normaalipanoisena mutta laihtuakseen tarpeeksi hyvällä vauhdilla energiankulutuksen on laskettava reippaasti yli 1000 kcal päivässä. Motivaatio ei tahdo oikein muuten pysyä yllä ja se on loppujen lopuksi suurin syy siihen miksi hyvän alun jälkeen repsahtaa. Valmennus ja kontrolli ja tuki ruokavalion ja liikunnan lisäksi tarvitaan että onnistuu tavoitteessaan. Kaikille laihduttajille iloista kevään odotusta ja tossua toisen eteen ja rauta liikkumaan. Pipsa Kuusisto Cambridge-valmentaja Oulu

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.