lauantai 4. elokuuta 2012

Tulevaa blogin sisältöä

Hei!


Päätin kirjoittaa kaiken mahdollisen ravinnosta ja liikunnasta ja mietin kuinka tämän toteuttaisin. Olen niin innoissani tästä kaikesta että minun tekisi mieli kirjoittaa heti kaikki mahdollinen mutta päädyin siihen että tuodaan yksi aihealue kerrallaan esille. Näin lukijoille ei tule liikaa informaatiota ja näin ollen toivon että jaksatte myös seurata meitä toivottavasti paremmin.
Suurin osa teksteistä pohjautuu itse ajan saatossa keräämiini aineistoihin ja tiivistelmiin mitä olen tehnyt. (Aina välillä kausia että haen kirjastosta kirjoja tai ostan jonka jälkeen kirjoitan niistä itselleni tiivistelmän). Huomautan myös että kuten kaikki tietää niin on niin paljon erilaisia "koulukuntia" jotka ovat asioista eri mieltä joten ei ole mitään yksiselitteisiä "oikeita" tapoja treenata tai syödä. Tavoitteeni on kertoa teille siis kaikista tavoista ja ohjeista ainakin jotakin ja kertoa myös mitä itse suosin. 



Alempana luettelo mistä ajattelin teille kirjoittaa (listaan tulee mahdollisesti lisäyksiä ajan kuluessa).


Ravinto:

  1. Tiivistelmä treenaajan ravinnosta ja säännöistä + sanastoa
  2. Hiilihydraatit
  3. Proteiinit
  4. Rasvat
  5. Vitamiinit ja hivenaineet
  6. Lisäravinteet ja pillerit
  7. Vesi
  8. Entsyymit ja Bakteerit

Liikunta ja treenaaminen:

  1. Tiivistelmä treenauksen perusteista + sanastoa
  2. Laihdutus
  3. Lihaskasvu
  4. Toistomäärät ja tempo kuntosaliharjoittelussa
  5. Tekniikka
  6. Palautuminen, venyttely, rentoutuminen, nukkuminen ja hieronta
  7. Peruskunnon kehittäminen
  8. Monipuolinen treenaaminen  
  9. Treeniohjelmien suunnittelu (mesosyklit ja mikrosyklit)
  10. Lihaserottuvuuden lisääminen
  11. Voiman lisääminen
  12. Massan lisääminen

Terhi


comments

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.