sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Jalkatreeni PT:n ohjauksessa (Kuntokeskus ROK)

Kuten kerroin, tarkoitus oli mennä kesäkuussa ROK-kuntosalille (Kuntokeskus ROK, katso kotisivut tästä) tekemään normaalia kuntosaliarvostelua. Henkilökunta kuitenkin ehdotti, että PT voisi vetää minulle jonkin erilaisen treenin. Olin tietysti heti mukana, ja halusin ehdottomasti jalkatreenin koska tiesin, että omista jalkatreeneistä puuttuu puhtia. Käyn siis aina yksin salilla, ja olinkin jo pidempään valittanut kun ei ole ketään varmistelemassa ja tsemppaamassa. Koko idea näihin kuntosaliarvosteluihin lähti juuri tästä syystä, sillä tuntuu, että kaikki muut käyvät eri saleilla kuin minä ja olisi kiva päästä treenaamaan kavereiden ja tuttujen kanssa samaan aikaan. Toiseksi, olen ollut tuon oman salin jäsenenä yli 2 vuotta, ja vaihtelu voisi tehdä ihan hyvää (vaikka salissa ei sinänsä mitään suuria vikoja olekaan). 

No, onnesta soikeana sitten tapasin Rokissa PT Eemeli Tahvanaisen. Tarkoituksena oli tehdä 3 jättiläissarjaa (jokaisessa 7 liikettä peräkkäin), ensimmäinen ja viimeinen sarja etureisipainoitteisia, ja keskimmäinen sarja takareisipainoitteinen. Päätimme kuitenkin viimeisen sarjan sijaan keskittyä omiin ns. ongelma-alueisiini, mikä on tuossa takapuolen ja takareiden "liittymäkohdassa". Ja se fakta, etten olisi todellakaan jaksanut sitä viimeistä etureisipainoitteista sarjaa, kun tein niiden kahden sarjan jälkeen todellakin kuolemaa.. Liikkeinä oli smith- ja hack-kyykkyjä asentoa ja tempoja vaihdellen, askelkyykkyjä, reiden ojennusta ja koukistusta, jalkaprässiä, jne. Ja minähän valitin, huusin, karjuin ja suurin piirtein itkin ja tein kuolemaa koko tämän session läpi :D Kuten kuvista näkyy, ei jalat välillä kantaneet. Voin kertoa, että treeni meni perille, eikä raskausaikanakaan virrannut niin paljon hormoneja kropassa kuin tuon treenin jälkeen! Oli kyllä koko viikon kohokohta tämä treeni ja suurkiitos tästä ROKille ja Eemelille!
















Kaveri oli makoillus samaan aikaan solariumissa kun suoritin tätä treeniä, ja laittoi myöhemmin viestiä "Kuulin sun tuskan huudot solariumiin. Kuulosti pahalta!" :D No siltä se tosiaan varmaan kuulosti.. Tämä kyllä muutti meikäläisen käsityksen jalkatreenistä ja olen niin kiitollinen että sain tällaisen kunnon "boostin" omiin treeneihini! Jos vaan mahdollista, ottakaa kaveri mukaan salille ja treenatkaa yhdessä. Aina pystyy haastamaan itseään enemmän ja paremmin, kun on joku siinä vieressä tsemppaamassa ja auttamassa. Olen tässä harkinnut käyttäväni Eemelin ja ROKin palveluita kun saan taas luvan liikkua. Tekisi varmasti ihan erilaisen fiiliksen treeneihin (ja kehittymiseen), kun saisi vedettyä pari tällaista treeniä kuukaudessa niiden normitreenien lisäksi! :) Ennen en ole käyttänyt PT-palveluita, mutta tämä oli kyllä kymmenen pisteen kokemus. SUOSITTELEN edes kokeilemaan jos vaan mahdollista!

♥ Emmi
comments

3 kommenttia:

  1. Näyttää koukuttavalta! Voi kun itsekin pääsis joskus kokemaan jonkun vastaavanlaisen treenin, täytyy oikeesti harkita PT:n hankkimista. Kuvasarja on loistava ja kertoo paljon! :)

    VastaaPoista
  2. Tuli tästä postauksesta mieleen yksi kysymys, olisin tosi kiitollinen jos saisin vastauksen. :) Eli mulla on siis tosi, TOSI kireät takareidet ja pohkeet joiden vuoksi kyykkääminen on hankalaa kun koko kroppa menee "kasaan". Saisinko jalkatreeniin enemmän tehoa, jos malttaisin venyttää lihakset kuntoon? Onko liike varsinaisesti "väärin" jos taivun kauheasti eteenpäin, kuitenkin selkä suorana? Miten voisin parhaiten parantaa liikkuvuutta?

    VastaaPoista
  3. Nuo treenihousut kuvissa on kyllä kivat, oletko mistä hankkinut?

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.